fbpx

Mitä muistoja sinulla on Ylikylän Nuorisoseuralta?

Keskiviikkona 23.10.2024 on seuramme historiassa merkittävää virstanpylvästä, kun Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura täyttää huikeat 120 vuotta!

Vuonna 1904, aikana jolloin venäläistämispyrkimykset vaikeuttivat uusien yhdistysten perustamista, rohkea joukko kyläläisiä kokoontui ja perusti Ylikylän Nuorisoseuran. Johan Pohjola piti innostavan alustuksen seuran tarkoituksesta ja toiminnan tarpeellisuudesta. Ensimmäiseksi esimieheksi valittiin Johan Rintala ja kirjuriksi Manda Rosendahl. Perustajajäseniin kuuluivat myös Matti Pahkajärvi, Jaakko Suomela ja Iikka Autio. Muutaman viikon kuluttua johtokuntaan liittyivät vielä J. Koskinen, M. Färsbacka, Maria Pahkajärvi ja Efrosyyne Pitkäjärvi.

Vaikka Nuorisoseura aluksi muodollisesti liittyi Kortesjärven kirkonkylän nuorisoseuraan, sen toiminta oli alusta alkaen täysin itsenäistä. Virallisesti Nuorisoseura itsenäistyi vuonna 1907, ja siitä lähtien se on ollut tärkeä osa paikallisyhteisöä, tarjoten mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä yhdessä.

Mitä muistoja sinulla on Nuorisoseurasta? Oletko ollut mukana kökässä? Oletko ollut mukana kansantanssissa tai tehnyt sen kuuluisan ensirakastajan roolin nuorisoseuran näyttämöllä? Kerro tarinasi! Jaamme parhaat nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa.

Lähetä muistosi

Lomakkeella voit lähettää muistosi kirjallisesti, mutta voit laittaa mukaan halutessasi myös kuvan tai videon!

Napsauta tai vedä tiedosto tälle alueelle ladataksesi sen.
Jos kuvan tai videon lähettäminen ei onnistu tätä kautta, lähetä se sähköpostilla info@yns.fi